Panomies

Veneen tankkaaminen ei ole niin helppoa kuin luulisi. Tähän mennessä tankkaukset on hoidettu useammin maabensiksellä kuin kätevästi satamassa. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että napataan kanisteri kouraan ja kävellään lähimmälle tankkausasemalle, joka saattaa parhaimmillaan olla muutaman kilometrin päässä satamasta.
Meille on ehtinyt muodostua jo satamaansaapumisrutiinit: ensin pyöritellään ja ihmetellään köysien kanssa, sitten siivotaan matkan aikana aiheutetut sotkut sisältä ja ulkoa, jonka jälkeen lähdetään uteliaina tutkiskelemaan, minne oikeastaan olemme saapuneet, tai joutuneet. Viime päivinä kelit ovat olleet niin pläkiä, että moottoria on jouduttu käyttämään apuna matkanteon vauhdittamiseksi, ja näinpä bensakanisteria on kiikuteltu ympäri pieniä ruotsalaiskyliä normaalia ahkerammin.
Lähdimme Bergkvaran vierasvenesatamasta bensanhakuretkelle helteisenä kesäiltana. Tien varressa oli pysähtyneenä avobemari, jonka kuskin penkillä istui tumma pitkälettinen mies kultaketju kaulassa ja käsi rennosti ikkunan pielessä. Mies heitti parin kaverinsa kanssa läppää ja keskeytimme heidän keskustelunsa tiedustelemalla bensiksen sijaintia, johon mies vastasi paksulla jenkkiaksentilla: ”You just walk all way to the pizzzzerrrriiiiiiia”. Lisäksi hän tarjoutui ottamaan minut kyytiin, mutta valitettavasti avobemarissa oli tilaa vain yhdelle, joten Julius joutui kävelemään kanisterin kanssa bensikselle. Mietin houkuttelevaa tarjousta kuumeisesti pari sekuntia, mutta kieltäydyin kuitenkin kohteliaasti panomieheksi ristimämme jätkän kyydistä, ja lähdin Juliuksen kainalossa talsimaan kohti bensistä.