Keula kohti kotia

Köpiksen jälkeen oli tarkoitus kääntää keula vihdoin kohti kotia, ja olimme suunnitelleet lähtöä maanantaiksi. Lähtövalmisteluita, lähinnä ruokien ja juomien ostamisia, oli kuitenkin jonkin verran, ja sunnuntain lepopäivää pyhittäen päätimme siirtää ne maanantaiaamulle. Säätiedotus oli lupaillut hyvää purjehduskeliä maanantaille ja tiistaille, jonka jälkeen uusi matalapaineen keskus olisi jälleen pyyhkäisemässä eteläisen itämeren yli aiheuttaen jonkinasteista päänvaivaa merenkulkijoille kovien tuulten, merenkäynnin ja sateiden muodossa. Halusimme ehtiä sen alta pois, ja mielellään johonkin paikkaan, missä olisi Charapitalle turvallisen sataman lisäksi myös miehistölle jotakin nähtävää ja tehtävää. Tulomatkalla sivuuttamamme Bornholmin saari kiinnosti molempia. Matkaa sinne Kööpenhaminasta oli yli 80 mailia ja hyviä purjehduskelejä ainoastaan puolitoista päivää. Päätimme lähteä ruotsin etelärannikkoa itään ja toivoa hyvää tuulta, tai vaihtoehtoisesti jäädä jonnekin Skånen satamiin.

Neljän jälkeen iltapäivällä, kun kauppakeikka läheiseen supermarkettiin oli vihdoin hoidettu pursiseuran maitokärryjä lainaten, ja vene laitettu kaupunkiloman jäljiltä taas purjehduskelpoiseen kuntoon, oli aika irrottaa köydet ja hyvästellä Kööpenhamina. Alkumatka meni jälleen perinteisten purjesulkeisten muodossa tuulen tyynnyttyä ja alettua vuorotellen. Loppumatkan Tanskan vesillä Falsterbon kanavaan asti pääsimme kuitenkin mukavan sivutuulen kuljettamina. Kanava aukesi meille aikataulun mukaisesti kello 21.00 vaikka olimmekin ainoa läpi kulkeva vene. Alun perin tarkoituksenamme oli jäädä satamaan yöksi kanavan lähistölle ja jatkaa matkaa aamulla, mutta ajellessamme kanavaa pitkin ja katsellessamme vähitellen laskevaa aurinkoa upeassa heinäkuun illassa, päätimme jättää satamaruljanssit ja kunnon yöunet väliin ja pamauttaa yön yli suoraan Bornholmiin. Yöksi oli luvattu täydellistä viidestä kahdeksaan metriä myötätuulta edessä olevalle merialueelle. Päästyämme suhteellisen lyhyen kanavan toiseen päähän olimme jo molemmat vetäneet ylle villahousut, villasukat verkkarit, toppahousut, aluspaidat, villapaidat, päällystakit, pipot, kaulaliinat ja saksan armeijan pakkasrukkaset plus muuta mitä heinäkuisella purjehduksella yleensä tarvitaan. Tähänastiset kokemukset ovat olivat nimittäin opettaneet, ettei mikään vaate ole liikaa yöllä seilatessa.

Alkumatkaa teimme jo yllättävän väkeväksi pikku apulaiseksi osoittautuneen Suzukin avulla. Tässä vaiheessa iltaa päätin ottaa pienet koiranunet valmistautuen yön ja seuraavan päivän valvomiseen. Päivi hoiti perämiehen hommia yhteen asti, jonka jälkeen päästin hänet nukkumaan ja pääsin itse ihailemaan täysin pimeässä yössä taivaalta merelle heijastuvaa täysikuuta. Ennusteessa luvattu tuuli ei tuntunut millään alkavan, ja aloin jo kyllästyä ympäri pyörivän tuuliosoittimen kärsimättömään vahtaamiseen. Kahden aikaan yöllä odotus palkittiin kun tuuliviiri vihdoin alkoi osoittaa tuulen alkaneen puhaltaa hyvällä voimalla koillisesta. Päivi hereille kajuutasta ja purjeet ylös! Purjehdimme täydellisessä sivumyötäisessä tuulessa noin kuuden solmun vauhtia aina seitsemään asti aamulla, jonka jälkeen tuuli alkoi heikentyä. Avomerellä tämänkaltainen tilanne on matkallamme osoittautunut hermoja raastavaksi. Aikaisemmin puhaltaneen tuulen muodostamat aallot jatkavat rullaamistaan tuulen kuitenkaan pystymättä pitämään purjeita vedossa ja siten tasaamaan veneen kulkua. Lopputulos: purjeet ja puomi paukkuvat ja riki kolisee jatkuvasti aallokon ja pienen tuulen heitellessä niitä puolelta toiselle. Tässä vaiheessa yleensä on luultavasti tapana laskea purjeet ja jatkaa matkaa moottorilla. Veneemme on kuitenkin varustettu vain pienellä veneen ulkopuolella olevalla perämoottorilla, jonka käyttäminen tällaisessa aallokossa on vähintään yhtä toivotonta ja hermoja koettelevaa kuin purjeiden paukuttelukin, potkurin ollessa noin puolet ajasta ilmassa ja puolet veden alla. Lisämaustetta tilanteeseen antoi lisäksi se, että kelluimme enemmän tai vähemmän ohjailukyvyttöminä keskellä vilkkaasti liikennöityä Ruotsin rannikon ja Bornholmin välistä rahtiliikenneväylää. Kolistellessamme nyt siis viimeisiä 15 mailia kohti Bornholmia, päätimme rantautua lähimpään satamaan Hammer havniin, Bornholmin länsirannalle. Ollessamme parin mailin päässä satamasta, aikaisemmin himmannut länsi/luoteistuuli heräsi uudelleen, mutta tällä kertaa kaksinkertaisella voimalla. Olemme alkaneet jo nimittää tätä ilmiötä rantautumistuuleksi, joka usein jopa täysin tyynen päivän päätteeksi viriää satamaan tultaessa. Tässä vaiheessa täytyy mainita, että tällä alueella satamat ja niihin tuleminen ei ole aivan samanlaista kuin suojaisessa kotisaaristossa. Satamia voisi pelkistettynä kuvailla kivi/betonibunkkereiksi jotka erottavat niiden sisällä olevan alueen suoraan avomerestä. Lisäksi rannikolle tultaessa meri usein madaltuu ja mereltä vyöryvä aallokko alkaa nousta terävämmäksi ja murtua. Lähestyessämme satamaa tuuli ja pohjanmuodot olivat jo nostattaneet aallokkoa melkoisen suureksi. Emme kumpikaan tienneet minkälainen sataman sisääntulo tai satama-allas on, siinä mielessä, olisiko meillä mahdollisuus ajaa purjeilla sataman portista sisään, ja siten säilyttää veneen ohjailukyky isossa aallokossa ja laskea purjeet vasta sataman suojissa. Perämoottorista olisi ohjailun kannalta tässä aallokossa ja tuulessa lähinnä yhtä paljon hyötyä kuin sähköhammasharjasta. Lähestyessämme sataman kapeaa sisääntuloa Charapitan keikkuessa kuin lastu aalloilla, ja katsellessamme lähestyvää sataman kapeaa sisääntuloa ei päätös ollut enää vaikea. Täyskäännös, isopurje ylös, vetoon ja pois aallonmurtajan ja kallioiden läheisyydestä. Päätimme kiertää saaren itäpuolelle tuulelta suojaan, ja päädyimme upean pohjoiskärjen kierrettyämme lopulta Allingen satamaan.