keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

No oliko se Kööpenhamina kuin ennen?

Kiertelimme Köpistä aluksi hieman tyypertyneinä. Oli aivan eri asia tulla kaupunkiin veneellä, kuin että olisi hurauttanut lentokoneella. Matka oli meille oikeastaan paljon tärkeämpi kuin itse päämäärä. En koskaan pistänyt ajatustakaan koko paikalle, vaikka se samalla oli kaiken aikaa mielessä ja puheissa. Mitäs sitten kun ollaan Kööpenhaminassa? Päivät kuluivatkin lähinnä kaupungilla pyöriskellessä. Suurkaupungin pöhinät olivat mukavaa vaihtelua veneessä elettyjen viikkojen ja pikkukaupungeissa pyrähtelyjen jälkeen. Lisäksi meillä ei ollut mikään kiire pois, joten saimme rauhassa viettää aikaa koluamalla suurta määränpäätämme.
Köpiksestä jäi kummallekin hyvät fiilikset. Nykyisin kaupunkilomat ovat kiinnostaneet aikaisempaa vähemmän, mutta Köpiksessä oli hyvä kesämeininki. Eläväiset kaupunginosat, pieni suuri kaupunki ja rento ilmapiiri teki olon kotoisaksi hetki ensi askelista lähtien. Oikeastaan ainoan poikkeuksen teki ehkä hieman yllättäen Christiania. Tämä paljon ristiriitoja kohdannut kaupunginosa, hippien koti, jota aikoinaan on kutsuttu myös vapaakaupungiksi, tuntui menettäneensä sen tunnelman, jota on hehkutettu koulun ruotsintunneista lähtien vapaamielisen ja -ehtoisen, sekä ekologisen elämän esikuvana. Helteinen kesäpäivä Fristad Christianiassa tuntui keinotekoisen suvaitsevaiselta ja rennolta tuhnunaamaisten menetettyjen sielujen festareilta. Pääkadun varrella ensimmäisenä vastaan tulivat gangstereiden ylläpitämät hasamarkkinat, kuin rannekekojut Lintsin portilla. Niitä seurasi suuri terassialue, joka oli melkein kuin mikä tahansa terassi puiston keskellä, sillä erotuksella, että tupakan sijaan kaikkien huulilla roikkui spliffi. Positiivisena juttuna todettakoon kuitenkin se, ettei kukaan ollut silmiinpistävän sekaisin. Jälkikäteen ihmettelimme paikkaa eräälle paikalliselle, joka totesi havaintojemme menneen kohtalaisen oikeaan. Christiania ei enää ole niin hip, mitä se on joskus vuosia sitten ollut.
Teimme muutamia havaintoja Kööpenhaminasta. Lieneekö syynä ollut juuri meneillään olleet jazzfestarit tai ei, kaupungilla palloileva jengi vaikutti todella chilliltä. Erityisesti nuoret, mutta oikeastaan todella monet vauvasta vaariin olivat todella tyylikkäitä, eikä mitenkään ärsyttävällä tavalla. Tämä toimi ehkä osaltaan luomaan suurkaupungin omaista tunnelmaa kaupunkiin, joka loppujen lopuksi on samankokoinen kuin Helsinki, vaikkei ikinä uskoisikaan. Toinen erityisen silmiinpistävä asia kaupungissa olivat lenkkeilijät, joita tuli vastaan vuorokaudenajasta ja paikasta huolimatta. Sataman ohittavalla rantabulevardilla niitä vilisi ohi kaiken aikaa, mutta myös keskustassa kävi juoksutrikoiden suhina. Toisaalta kaupungista löytyi myös hämmästyttävä määrä pizzerioita, juottoloita ja muita epäterveellisen elämän kehtoja, joten ne tasapainottivat ilmapiiriä toiseen suuntaan.


Julius oli ottanut yhteyttä erääseen vanhaan tuttavaan, joka asuu Köpiksessä. Näin saimme tekosyyn lähteä ryyppäämään lauantai-illan iloksi. Alkuillasta nautimme pussikaljoista antamatta edes pienen tihkusateen häiritä tätä iloa. Seurueeseen liittyi ensin isäntämme sisko poikaystävänsä kera ja myöhemmin ”tumuinen bissenoutaja”. Opimme illan aikana muun muassa sen, että Tuborg on rokkiolutta, Carlsberg junttiolutta ja Guld Tuborg kaikkien oluiden kuningas. Koska emme häpeäksemme ollut päässeet sitä vielä maistamaan, päätti ”tumuinen bissenoutaja” lähteä hakemaan sitä kaupasta viimeisten tölkkien ollessa jo lähes tyhjiä. Kaupparetki kesti hyvän tovin, ja sen aikana puistossa ohitsemme käveli jo hieman harmaantunut vanha herra, joka oli ulkoiluttamassa koiraa ja frettiä. Mies tuli rupattelemaan hassuja, ja kertoi että hänellä kotona 10 lemmikkiä lisää. Kuulimme, että lähistöllä sijaitsee alkoholistien ja hullujen huone, josta friikit silloin tällöin lähtevät liikenteeseen ja niitä näkyy lähipuistoissa ja -kaduilla. Bissenoutaja oli sympaattinen kaveri: hän ei juuri puhunut englantia, mutta halusi kovasti liittyä silti seuraamme, ja erityisesti kuunnella rupatteluamme, jotta oppisi itsekin jotain. Luottamus hänen paluunsa suhteen kuitenkin laski pikku hiljaa ja ryhdyimme jo suunnittelemaan seuraavaa siirtoa. Hän ei kuitenkaan pettänyt, vaan saapui hengästyneenä ja hikisenä iso muovikassi täynnä paljon puhuttuja Guld Tuborgeja, jääkylmänä tietenkin. Niitä hän oli joutunut metsästämään hieman pidemmältä, mutta kyllä kannatti. Ei niiden verratonta makua, erityisesti lasipullon suusta, oltu turhaan turisteille hehkutettu. Puistosta matkamme jatkui paikallisen kautta kaupungin toiselle laidalle, jota kutsutaan Meatpacking Districtiksi. Nykkiläisen esikuvansa mukaan tällä alueella pakataan yhä edelleen lihaa, mutta tyhjiin varastohalleihin on ryhdytty pystyttämään baareja ja gallerioita. Tämä ei tosin ole sujunut täysin mutkitta: ihmiset kuseksivat kulmilla viikonloppuisin ympäriinsä, joka ei varsinaisesti ole hyvä asia ajatellen lihanpakkauksen tiukkoja hygieniakriteerejä. Baarit olivat tietenkin täynnä jo aiemmin mainittuja trendikkäitä kaupunkilaisia, jotka olivat levittäytyneet baarien pihoille saakka. Musiikki hyvää, kalja vielä parempaa ja tunnelma mainio.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti