torstai 1. syyskuuta 2011

Lisää miehistöä

Poukkoilimme Saaristomerellä kohti Korppoota, sillä sieltä meidän oli määrä ottaa kyytiin kesän ensimmäinen vieras. Laivanvarustaja Dape saapui paikalle mukanaan asiaankuuluvat varusteet, viinitonkka ja kumisaappaat ja kauppareissun jälkeen lähdimme matkaan. Epäröimme lähtöä tosin hieman, sillä väylä oli kapea ja vastatuulta taas yli 12 m/s. Kovaa kryssiä oli taas tiedossa, mutta Dape janosi merelle ja sinne hän myös pääsi. Merimeiningistä täysin haltioissaan hän nautti tuulesta ja tyrskyistä ja lauleli kannella innoissaan merimieslauluja. Hyvä fiilis ja innostus tarttui myös meihin ja saimme purjehdukseen uuden kipinän. Meille varsin vieras, paljon hehkutusta osakseen saanut Saaristomeri ei ehkä täysin vakuuttanut, sillä olimmehan pitkällä matkalla nähneet niin paljon hienoja paikkoja, että yksittäisiä helmiä lukuun ottamatta se tuntui olevan vain tavanomaista saaristoa. Dape nautti meren pärskeistä ja saariston ihmettelystä täysin siemauksin, vaikka ensimmäisenä päivänä purjehdusmaileja kertyi myöhäisen lähdön vuoksi vain kymmenkunta.
Seuraavana päivänä suuntasimme keulan kohti kaakkoa, josta otimme muutaman mahdollisen kohteen tähtäimeen. Dapen toimiessa perämiehenä matka sujui hieman harmaassa kelissä kryssissä ilman suurempaa tikkailua. Julius ilmoitti jo hyvissä ajoin sadepilvien lähestyvän ja kaikki vetivät sadekamppeet niskaan. Paljon odotettua sadetta ei kuitenkaan näkynyt, mutta Dapen kahvihammasta alkoi kolottaa. Piti kuitenkin tehdä päätös, keitetäänkö vettä vai jatketaanko pidemmälle ja miehistö äänesti jälkimmäistä. Ensimmäinen satamavaihtoehto oli Tunnhamn, mutta kertomus viime kesänä syödyistä tuoreista munkeista houkutteli perämiestä ja munkkikahvien kiilto silmissä jatkoimme matkaa kohti Vänötä. Saaren liepeillä Juliuksen ennustama sade vihdoin saapui, muutaman tunnin myöhässä ja sitä tuli taivaalta tuutin täydeltä. Näkyvyys meni todella kehnoksi ja purjeet piti laskea nopeasti alas ennen sataman porteille saapumista. Pääsimme kuitenkin rantautumaan Vänön laituriin ilman suurempia hämminkejä, mutta perillä odotti karvas pettymys, sillä kahvilassa oli valot pimeänä ja salpa ovessa. Pettymys haihtui kuitenkin pian, kun valmistimme veneessä herkullisia tortilloja. Sateen ropistessa katolla joimme vielä päivän odotetuimmat kahvit viskin kera.


Auringon säteet herättelivät meidät liikkeelle seuraavana aamuna ja meren pinta oli kuin öljytty. Lähdimme kuitenkin koneen avustamana matkaan täydellisessä pläkässä, sillä kolmannen miehistön jäsenen oli määrä napata juna Hangosta vielä samana iltana. Pikku hiljaa tuuli alkoi viriämään ja saimme vaihtaa äänimaisemaa koneen surinasta veden loiskeeseen. Kevyessä tuulessa ja lähes peilityynellä veden pinnalla Charapitan lipuminen eteenpäin tuntui taikuudelta. Päivä oli kuuma kuin keskikesän helteellä ja Hangon selällä kävin vilvoittelemassa veneen perällä. Dape sai kolmen päivän aikana kokea lähes kaikki mahdolliset purjehduskelit kovasta kryssistä lempeään myötikseen ja rankkasateesta auringon porotukseen. Hangossa saimme jättää veneen paraatipaikoille ja nauttia vielä läksiäislöylyistä rantasaunassa ennen vieraan saattamista juna-asemalle. Olimme saaneet pehmeän laskun Suomen vesille saapumista varten. Tuntui todella kummalliselta tulla takaisin veneelle. Kahdestaan Hangossa ollessamme tajusimme olevamme todella lähellä kotia ja pitkän reissun päätepistettä.