Fårön Lauterhornin kalastajasatama oli täydellinen lomanviettopaikka. Se oli todella eristyksissä sivistyksen parista, muttei silti tuntunut siltä. Satamassa pääsi suihkuun, mutta kauppaa tai muita palveluita siellä ei ollut, eikä niitä toisaalta tarvinnutkaan, sillä veneen uumenista löytyi ruokaa vielä moneksi päiväksi. Tapasimme Lauterhornissa myös pari vanhempaa suomalaispariskuntaa, jotka mielellään jakoivat kokemuksiaan Ruotsissa ja Tanskassa purjehtimisesta. Nämä vinkit tuntuivatkin kullanarvoisilta, sillä meille koko seutu on aivan uutta ja ihmeellistä. Lisäksi Hessu ja Marja antoivat vielä veikeät Helkama Jekku-laivapyörät lainaksi ja pääsimme liikuttelemaan veneessä jähmettyneitä luitamme Fårön rantateille, jotka olivat kuin pyöräilyä varten tehtyjä.
Gotlannin saari on muodostunut hiekasta, kalkista ja koralleista, ja rannoilla on meren hiomia kalkkikivestä muodostuneita rykelmiä, joita kutsutaan raukeiksi. Varsinkin Fårössä niitä oli paljon rannassa, jonka maisemat hivelivät silmiä. Rantateiden varsilla oli myös vanhoja kalastajien majoja. Kävimme nuuhkimassa niiden pihoilla, ja ilahdukseksi huomasimme, että ne olivat edelleen käytössä ja hyvässä kunnossa. Meininki vaikutti vähän samalta, kuin Vattuniemen vanhoissa siirtolapuutarhamökeissä .
Jatkoimme pyöräretkeä saaren pohjoiskärkeä kohti, josta löytyi vielä lisää raukkeja. Kuvitelma rauhallisesta vapaapäivästä ilman sydämen tykytystä sai kuitenkin uuden käänteen. Yhtäkkiä kuin tyhjästä Juliuksen päähän hyökkäsi äkäinen tiira, ja pian niitä lenteli yläpuolellamme useampia, pahaenteisesti kirkuen. Pyöräilimme Jekuilla vimmatusti eteenpäin samaan aikaan toista kättä heiluttaen ja minä vähintään yhtä kovaa kirkuen kuin tiirat. Pian huomasimme niiden jättäneen meidät rauhaan, mutta en enää tuntenut olevani turvassa, varsinkin kun tiesin, että sama odottaa meitä myös paluumatkalla. Tähän aikaan vuodesta ei sesonki ole vielä alkanut, joka näkyy sekä veneiden että palveluiden puuttumisena. Lintujen pesimäsesonki sen sijaan on huipussaan ja monilla on pesissään juuri kuoriutuneet poikaset, joita ihmisiin tottumattomat emot puolustavat todella aggressiivisesti.
Paluumatkalle varustauduimmekin huolellisesti. Kaivoimme esiin T-paidat, joita heiluttelimme päiden ympärillä kuin pelkoa kylvävät lännensankarit ja näin selvisimme vaarasta ehjin nahoin. Loppumatkasta ”oikasimme” tekemällä pienen harhapistäytymisen kärrypolulle, joka oli ruhjoa Jekkujen renkaat säpäleiksi. Lopulta selviydyimme, jälleen kerran ehjinä takaisin paratiisiin.
Loma Fårössä venähti neljän päivän mittaiseksi, sillä parin päivän ruumiin ja sielun korjailun jälkeen alkoi puhaltaa kova vastatuuli, joka nosti myös aallokon turhan isoksi kryssimiselle. Emme halunneet viedä Charapitaa turhaan aaltojen hakattavaksi. Kun pentterin ainoiden tuoretarvikkeiden virkaa hoitivat enää porkkanat, tuli mieleen lähteä etsiskelemään kauppaa. Lähdimme jalkaisin matkaan, ja tähyilimme pikkutien varrella olevien talojen pihoille sillä silmällä, josko sieltä voisi saada fillareita lainaksi. Pelmahdimme ravintola Lautersin pihaan, ja talon takana oli kaksi pyörää kuin meille tilauksesta, mutta ketään ei näkynyt. Koputtelimme parille eri ovelle, kunnes tärppäsi. Ovelle tuli Nickeksi itsensä esitellyt nuori mies ja huolimatta siitä, että ravintola ei ollut vielä auki, hän kutsui meidät kahville. Juttelimme niitä näitä (ruotsiksi!) ja Nicke kertoi kamalasta onnettomuudesta, jonka vuoksi ravintolan avaaminen oli viivästynyt. Piharakennus oli palanut joitain viikkoja sitten, ja siellä oli mennyt ravintolan tiloja, Nicken koti, vuokrafillarit ja DJ-kamat. Hän kyseli suunnitelmistamme ja kertoi lähiseudun näkemisen arvoisista paikoista. Saimme pihan perällä näkemämme pyörät lainaksi, jotka Nicke vannotti meitä palauttamaan iltaan mennessä. Lähdimme matkaan kuninkaiden pyörillä, hienoilla mustilla Monarkeilla, joissa oli pehmeät satulat ja etukorit. Nähtävyyksistä viis, pyöräretken ehdoton kohokohta oli pikkuinen ICA kulmakauppa, josta saimme uneksimiamme ruokatarvikkeita. Kirsikkana kakun päällä oli vielä visiitti Sylvis Dottrar-nimisessä leipomossa, joka oli jo sulkenut ovensa. Ystävälliset mammat kuitenkin päästivät meidät sisään ja ostimme herkullisen leivänpuolikkaan, joka oli pääni kokoinen ja painoi varmaan vielä enemmän. Onnesta sekaisin poljimme takaisin palauttamaan fillareita Nickelle, joka oli jo lopettanut työt, ja nautiskeli ilta-auringosta terassilla. Heitimme vielä nopeat läpät ja harmittelimme, ettemme ole paikalla seuraavalla viikolla ravintolan avajaisissa.
Lauterhorn, Fårö
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti