keskiviikko 31. elokuuta 2011

Mustikkalintu

Ensimmäinen aamu Ahvenanmaalla alkoi Juliuksen ihmetellessä tahraa, joka loisti kajuutan luukun läpi. Sängystä katsottuna se näytti siltä, kun joku olisi ohi kävellessään loiskauttanut siihen punaviiniä, mutta lähempi tarkastelu osoitti, että meillä oli käynyt yön aikana vieras. Mustikkalinnuksi ristimämme lintu oli veneen kannen lisäksi piehtaroinut myös puhtaan valkoisessa fokassa, ja jättänyt bileistään meille muistoksi paljon siivottavaa. Kaivoimme kaikki veneen pesuun tarkoitetut myrkyt esiin, mutta mustikkainen linnunpaska oli ehtinyt jo aamuauringossa kuivua ja imeytyä purjekankaaseen, eikä sen pois saaminen ollutkaan niin yksinkertaista. Julius ähelsi tahrojen kimpussa koko aamun ja vasta kolmannen tökötin kohdalla saimme aikaan edes jonkinlaista haalenemista kirkkaanvioleteissa läiskissä. Mitä tästä opimme? Ei kannata olla laiska ja jättää purjeita pakkaamatta, jos haluaa purjehtia valkoisin purjein.


Rödhamnista matka jatkui kohti Kökaria. Pääsimme heti ensi metreillä kunnon saaristopurjehduksen makuun, kun puikkelehdimme kapeaa saaristoväylää pitkin eteenpäin. Tuulesta ei ollut puutetta ja loppumatka meni reissun kovimmassa kryssissä, kun puuskat lähenivät 15 m/s. Alun perin tarkoituksena oli jatkaa matkaa saaren eteläpuolella sijaitsevaan kyläsatamaan, mutta Charapita halusi mieluummin sataman suojaan, ja päätimme jäädä pohjoispuolelle Sandvikiin. Se osoittautui hyväksi päätökseksi, sillä Sandvikissä oli kiva tunnelma ja sauna, josta pääsimme uimaan meduusoita kuhisevaan veteen. En ole koskaan nähnyt niin paljon meduusoita, kun Saaristomerellä. Vaikka niitä tähän aikaan vuodesta esiintyykin runsaasti, tuntui siltä, että tänä vuonna oli erityisen vilkas meduusavuosi. Vuokrasimme Sandvikistä fillarit saarikierrosta ja kauppareissua varten, sillä kova tuuli jatkui vielä seuraavanakin päivänä. Ei ollut pyöräily kovinkaan vauhdikasta kovaan vastatuuleen, vaikka polkea saikin pakarat tulessa. Kökarissa yllätti kaksi asiaa: satamapuodin täti puhui suomea ja kyläkaupan myyjä oli vanha lukiokaverini!


Ensimmäinen lähtöyritys päättyi sataman porteille. Taivaanrannassa salamoi ja jyrähteli, joten päätimme seurata sitä mieluummin köydet kiinni laiturissa kuin purjeet riekaleina merellä. Muut veneet olivat ottaneet saman taktiikan ja kapteenit nököttivät vieri vieressä laiturilla silmät naulittuina sääkarttoihin. Pilvien liikkeissä riitti spekuloitavaa koko iltapäiväksi. Laituriin saapui poikakaksikko moottoriveneellä. He olivat joutuneet pysähtymään matkan varrella pariin otteeseen tunnin ajaksi odottamaan ukkospilvien väistymistä. Jostain kumman syystä Kökarin pilvet kiersivät molemmilta puolilta, eikä satamassa näkynyt edes vesipisaroita. Illaksi kehkeytyi lopulta varsin mainio sateen raikastama ilma ja upeassa ilta-auringossa purjehdimme yhtä matkaa samaa kokoluokkaa olevan turkulaisveneen kanssa Utöhön.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti