Ari Kokko

Julius sai tiistaina yllättäen tekstiviestin, jossa eräs tuttu ilmoitti juuri ohittaneensa Bornholmin ja saapuvansa seuraavana iltana Visbyyn. Viestin lähettäjä oli merten Tarzan, Itämerellä kuuluisa hurja kapteeni, Ari Kokko, jonka kanssa Julius oli juuri ennen lähtöämme ollut Emäsalon lenkillä.
Myrskyn ansiosta jäimme Visbyyn, ja illalla lähdimme kävelylle, sillä rantatien varresta löytyi suuret kiikarit, joilla oli hyvä tähystää merellä seilaavia veneitä. Iltakymmenen jälkeen kuulimme laiturilta kolinaa. Ari Kokko miehistöineen oli saapunut Visbyyn. He olivat veneenhakukeikalla ja seilanneet yhtä kyytiä Rotterdamista saakka. Muutamia vuorokausia kestäneellä matkalla oli ollut kaikenlaista tuulta vastassa, ja hän kertoi meille innostuksissaan tuoreimmat kuulumiset mereltä vaihtaessaan samalla nuuskapussia lennosta huuleen toinen toisensa perään. Visbyn satamassa oli tarkoitus kerätä voimia loppumatkaa varten, mutta aikataulu oli tiukka, sillä Juhan piti lauantaiaamuna olla jo töissä, ja veneen omistajalla. Kävimme tarkistamassa veneen, Hanse 320:n, joka näytti Charapitan rinnalla varsinaiselta lomamökiltä. En voinut uskoa todeksi, kun jätkät kävelivät suihkun kautta suoraan baariin, jonne minäkin päätin hetken empimisen jälkeen lähteä mukaan.

Baarissa oli todella kummallinen meininki: osa porukasta oli aivan ympäripäissään samaan aikaan kun osa veti fine diningia ravintolan terassilla. Eikä kummatkaan tuntuneet olevan toisistaan moksiskaan. Saimme seuraamme tanskalaisia öljynporaajan jälkeläisiä. Koko perheen voimin baariin lähtenyt jengi kuului näihin ensin mainittuihin, ja tyttö oli heistä kaikkein puheliain. Hän istui baarin pöydässä vuoron perään kaikkien vieressä, maisteli innokkaasti drinkkejämme ja halusi kiihkeästi keskustella töistä. Tähän keskustelu kuitenkin jäi, sillä hän ei tuntunut ymmärtävän meitä ja me vielä vähemmän häntä. Siirryimme seuraavaan, hieman normaalimpaan yökerhoon, josta jouduimme kuitenkin pian lähtemään, sillä paikka pisti lapun luukulle jo kahdelta. Ari Kokko poistui paikalta päätään pyöritellen ja suunnisti kaupungin ainoalle auki olevalle snägärille, josta hän ilmoitti ostavansa suurimman aterian, jota kruunuilla myydään. Niitä hän kävi varta vasten nostamassa automaatilta.

Seuraavana aamuna olin hädin tuskin ehtinyt työntää pääni luukusta ulos, kun Ari Kokko oli tapahtumien keskipisteessä. Levähdystauko Visbyssä päättyi lyhyeen, kun pari tuntia baarista paluun jälkeen Hansen poiju oli myrskyn rytistessä irronnut, ja poikien piti salamannopeasti keksiä, kuinka estää veneen musertuminen laituria vasten. Ainoaksi ratkaisuksi löytyi veneen sitominen vastapäisen laiturin poijuun, sekä laituriin, jonne kuitenkin oli hieman matkaa. Köysi oli jollain konstilla saatava poijulta ja laiturilta veneeseen. Silmänräpäyksessä Ari sukelsi laiturilta veteen, kroolasi poijulle ja ui köyden sieltä veneeseen. Siinä hetkessä brittipapat olivat hädin tuskin ehtineet kaivaa lisää fendareita veneidensä turvaksi. Kaiken härdellin keskellä Ari ehti jeesaamaan meille muutamia hyödyllisiä sääsaitteja netistä, sekä jakamaan muita hyviä tiedonmurusia matkaamme varten. Kun muut illemmalla katselivat laiturin suojista peloissaan vielä myrskyn rippeitä pauhaavalle merelle, irrotettiin Hansen köydet laiturista ja se jatkoi matkaansa määränpäänä Tammisaari ja juhannuksen vietto.