Odotettu kohtaaminen

Tukholman saariston viimeinen pysähdyspaikka oli Arholman saari, joka oli yksi viimeisistä ennen Ahvenanmerta. Lähestyimme saarta kirkkaassa auringonpaisteessa ja napsakassa tuulessa jo hyvissä ajoin päivällä. Pian rantautumisen jälkeen lähdimme tutustumaan saareen, joka kätki sisäänsä myös komealla kukkulalla sijaitsevan vanhan loiston. Sen sisälle oli kesäksi perustettu paikallisten taiteilijoiden näyttelyitä. Yksi huone oli kuitenkin varattu museoksi, jossa esiteltiin entisaikojen loistonvartijan työvälineistöä ja vaatetusta. Loistolta matka jatkui tanssilavan ohi kaupan laituriin ja puodin jäätelöaltaalle.

Olimme juuri saaneet jäätelöt syötyä, kun kännykkään tuli viesti, jossa Helena ja Jussi ilmoittivat saapuneensa vieraslaituriin meidän veneen kylkeen. Tätä hetkeä oli odotettu koko kesäloma ja hymy oli todella herkässä, kun Mafalda ja Charapita, laiturin pienimmät veneet, kelluivat hellästi toisiaan vasten leppoisassa elokuun iltapäivässä. Laiturilta erotin Mafaldan sitloodasta kaksi ruskettunutta tuulen tuivertamaa pellavapäätä, jotka nauttivat elämästä täysin siemauksin. Siitä hetkestä alkoi koko loppupäivän kestänyt tohina, sillä pitihän kuulumisten lisäksi ehtiä vertailemaan veneiden ominaisuuksia, sekä vaihtaa vinkit parhaista satamapaikoista. Jussi, eli Itämeren James Cook, kävi tietenkin herrasmiehenä heti kaivamassa pitkään hehkutetun aidon puertoricolaisen rommipullon esiin ja sai paitsi venytettyä porukan suupieliä vielä pari senttiä lähemmäs korvia ja samalla todistettua, ettei hehkutus ollut turhaa.

Jos me olimme leppoisasti kruisailleet paikalle kivassa myötiksessä, olivat Jussi ja Helena tehnyt kunnon päiväduunin ja kryssineet paikalle Ahvenanmeren yli Maarianhaminasta. Tikkaamiselta oli kuitenkin vältytty, eikä kumpikaan ollut menosta moksiskaan. Jussilla ja Helenalla on ehdottomasti paras asenne purjehdukseen, ja heiltä kuulemieni merimiesten viisauksien avulla monta vastatuulta on ainakin henkisesti muuttunut myötätuuliksi. Meidän taistellessamme vastatuulten kirouksia vastaan, kuului lohduttava neuvo näin: ”Muistakaa, että vain kuolleet kalat uivat myötävirtaan”. Pienemmät ja hieman isommatkaan kryssipätkät eivät Helenaa ja Jussia pelota, sillä ”noin puolet ajasta tuulee edestä ja puolet takaa, joten lopputulos on plusmiinus nolla ja sen takia tuulista murehtiminen on aivan turhaa”. Mafaldalla oli myös varsinainen seikkailu edessä, sillä reittisuunnitelmana oli purjehtia Ruotsin ulkosaaristossa majakkasaarelta toiselle ja jatkaa aina Gotlantiin saakka, josta he palaavat meren halki suoraan Utöhön. Purjeveneessä syntynyt Helena ja tuleva merikapteeni pääsevät tällä reissulla käyttämään navigointitaitojaan, sillä Mafaldan navigointi-instrumentit koostuivat kartasta, kompassista, kellosta ja kirkkaista silmistä.

Mitä olisikaan suomalaisten venekuntien tapaaminen ilman saunaa? Ei mitään, ja siksi olimmekin varanneet saunan lämmittämään merellä kangistuneita luita. Ruotsalaisessa saunassa törmäsimme muutamiin meitä ihmetyttäneisiin epäkohtiin: edelliset saunojat eivät olleet jättäneet ainuttakaan klapia valmiiksi ja löylyvedeksi jouduimme uhraamaan juomavesipullon. Eniten kummastusta herättivät kuitenkin meidän jälkeen saunalle saapuneet papat. Heitä ei liiemmin kiinnostanut, oliko saunassa hyvät löylyt tai olimmeko jättäneet heille puita valmiiksi, vaan olimmeko varmasti pesseet lattiat!?

Loppuilta sujui mukavissa meiningeissä ja maailman menoa mietiskellessä. Pohdiskelimme yhteistuumin, miksi matkapurjehdusta harrastavia nuoria on niin vähän. Olemme jo aikaisemminkin sivuuttaneet tätä aihetta eri yhteyksissä, mutta tosiasia lienee, että purjehtijoiden keski-ikä on varsin korkea ja nousee koko ajan. Kilpapurjehtijoita on paljon ja se on suosittua myös nuorten keskuudessa, mutta nyt ihmettelimmekin lähinnä miksei matkapurjehdus innosta nuoria, vaikka he kuitenkin matkustelevat enemmän kuin koskaan ja kauemmas yhä eksoottisempiin paikkoihin. Harrastusvaihtoehtoja löytyy kuitenkin niin moneen lähtöön, että keskittyminen yhteen lajiin on hankalaa. Matkapurjehdus vaatii jonkinasteista lajille omistautumista ja pitkäjänteisyyttä. Monien mielestä ajatuksen tasolla purjehdus kuulostaa mukavalta, ja jokunen omista tuttavistakin on miettinyt, kuinka hauskaa olisi omistaa oma vene. Ani harva kuitenkaan lähtee tuumasta toimeen ja ryhtyisi purjehtimaan. On totta, että se voi aluksi olla jännittävää ja vaikuttaa hankalalta, kun täytyy opetella veneen hallinnan lisäksi myös navigointia, mutta loppujen lopuksi nämä taidot eivät ole mitään rakettitiedettä ja ovat kenen tahansa opittavissa. Harrastusta pidetään lisäksi kalliina, vaikka kaikkeen muuhun mahdolliseen suhteutettuna se ei sitä juurikaan ole. Käytettynä saa pieniä veneitä kohtalaisen edullisesti, ja luonnonsatamissa yöpyminen on ilmaista, joten pieniä valintoja tekemällä purjehduksenkaan ei tarvitse olla kallista. Mukavuuksista tinkimällä pienet veneet voivat kuitenkin olla todella merikelpoisia ja mainioita matkaveneitä. Pienellä veneellä on sitä paitsi hauskaa opetella purjehtimaan, ja kun on muutaman päivän (tai kuukauden) ollut vailla perusmukavuuksia, tuntuu pieni yksiö suihkulla ja keittokomerolla taas korkeatasoisilla mukavuuksilla varustetulta luksuslukaalilta. Purjehdusseuroilla olisikin hyvä tilaisuus jäsenmaksuja helpottamalla tarjota nuorille mahdollisuus liittyä mukaan toimintaan ja sitä kautta jatkaa maamme hyvää purjehduskulttuuria. Purjehdus ja veneily ovat jo pitkään olleet kaiken kansan vapaa-ajanviettomuotoja, ja toivottavasti ne säilyvät sellaisina vastaisuudessakin.

Seuraavana aamuna heräsimme täsmällisesti herätyskellon soidessa kello 7.30. Tunsin itseni todelliseksi merimieheksi, kun nousin reippaasti ylös, vaikka pää painoikin vähintään sata kiloa ja haistoin sieraimissani ihon läpi tulvivan edellisillan rommin tuoksun. Meillä oli edessämme retken viimeinen ylitys ja tiedossa auringon paistetta ja myötätuulta. Hieman yli yhdeksältä sain koputella naapuriveneen miehistön hereille ja pienen rupatteluhetken jälkeen Charapita taputteli Mafaldan kylkeen hyvästien merkiksi ja irrotimme ankkurin Arholman Österhamnin sataman pohjamudista. Pääsimme täydellisessä sivumyötäisessä purjehtimaan mukavaa kuuden solmun vauhtia lähes koko matkan. Vasta pari mailia ennen määräsatamaa jouduimme reagoimaan yltyneeseen tuuleen laskemalla fokan alas. Kesän odotetuimmat treffit tuntuivat luissa ja ytimissä vielä Rödhamnin satamassakin, enkä täydellisestä purjehduksesta huolimatta voi väittää, ettenkö olisi ollut helpottunut, kun pääsimme satamalaituriin ja sain nauttia ansaitun kylmän kokiksen leppoisan tuulen puhaltaessa. Suomen vesille saapumisen kunniaksi ostimme sataman puodista mehukkaat palat savulohta, jotka saivat merimiesten voimatkin pikku hiljaa palautumaan.